Suomen älykkäin kylä

Teknologia
kirjoittanut Kati/ 15 Oct 2022

Suomen älykkäin kylä

Nykyisin halutaan kilpailla aivan kaikesta. Myös älykkäimmän kylän tittelistä on kilpailtu. Kilpailun voitti Vuolijoki, joka sai tittelin Suomen älykkäin kylä. Suomen älykkäimmästä kylästä kilpailu alkoi vuonna 2018, jolloin osallistuvat kylät alkoivat kehittää kyläänsä. Kaikkiaan kyliä ilmoittautui kilpailuun yhteensä 33 kappaletta eri puolilta maata. Kilpailu kesti kaikkiaan kaksi vuotta. Kilpailun järjestivät maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuverkosto.

Suomen älykkäin kylä – Vuolijoki

Vuolijoki on aina ollut kuntakeskus, mutta kilpailun aikana se kehitti toimintaansa. Se sijaitsee Kainuun maakunnassa. Kun se oli vielä oma kuntansa, sen väkiluku oli 2643 ja pinta-alaltaan se oli 896,78 km². Väestötiheydeltään se oli 3,8 asukasta/km². Pinta-alasta vesistöjä oli yhteensä noin 207,87 km². Suurin vesistö siellä oli Ärjänselkä.

Älykäs Suomi -kilpailun voittaja Vuolijoki on esiintynyt kirjoissa jo 1500-luvulla. Nimessä oleva ”vuoli” tarkoittaa kielessämme vaakasuorassa olevaa katon tukipuuta. Myös sillan tukipuuna se on tunnettu. Uskotaan myös, että Vuolijoki tarkoittaa saameksi alajokea. Vuolijoen yksi nähtävyys on aina ollut sen kirkko, joka rakennettiin vuonna 1907. Vuolijoki perustettiin vuonna 1915.

Vuolijoen nähtävyydet ja kylät

Vuolijokeen kuuluvat Siltala, Itäranta, Ojanperä, Kuusiranta, Kytökoski, Vuottolahti, Saaresmäki, Käkilahti, Otanmäki ja tietenkin Kirkonkylä. Sen tunnettuja nähtävyyksiä puolestaan ovat muun muassa Onnelan matkailun ralliautoilu, Otanmäen maauimala, Vuolijoen kesäteatteri, SFC-kohtauspaikka, Talaskankaan luonnonsuojelualue, Riihipihan talonpoikaismuseo ja Vuolijoen kirkko, josta jo aiemmin artikkelissa kerroimmekin.