USB-Sormitanssimatto

USB-Sormitanssimatto
16 EUR
Lisätietoja

Sormileikkiminen sai juuri uuden ulottuvuuden: sormijorailupelaamisen!Varsinkin idän ihmemaissa tanssipelit ovat kovin suosittuja. Rakkaat riisinviljelijät vispaavat kintuillaan käsittämättömiä muuveja ja disco pauhaa kuin huomista ei olisikaan. Onneksi maailmamme kehittyy koko ajan ja tästä seurauksena hittipeleistä kehitetään entistäkin hitimpiä versioita. On siis vihdoinkin aika esitellä jokaisen työpisteen tylsyyttä megaluokan lailla poistavan laitteen: USB-Sormitanssimatto!Laitteen idea on sama kuin pelihallien massiivisten jorauskonepelien eli ’tanssilattialla’ syttyviä valoja pitää painella oikeassa järjestyksessä, jotta pistesaldo suurenisi. Erona on tietenkin se, että “USB-tanssilattia” on kooltaan mallia ‘supermini’ ja lattialla ‘jorataan’ sormilla. Ihan pelkillä sormilla ei tarvitse kuitenkaan jorailla, sillä mukana tulee pahvidiscokisumirri (tai pahvidiscokolli), joka pujotetaan sormiin siten, että sormistasi muodostuu neitosen jalat. Urpousaste on siis paljon yli tuhat ja kaiken maailman papukaijamerkit vielä päälle.Laite ottaa virran tietokoneen USB-portista. Pelimoodeja on kaksi kappaletta: 30 ja 60 sekuntia kestävät. Jorailutempo nousee pelin edetessä, joten sormihikeä on odotettavissa. Laitteessa on pistelaskuri joka kertoo loppupistesumman, kun tanssisessio on ohi. Sanomattakin on selvää, että USB-Sormitanssimatossa on itsessään kaiutin, josta sykkii todella groovi discokipale aina laitteen ollessa päällä