Miltä Litecoin tulevaisuus näyttää

post thumb
Teknologia
kirjoittanut Kati/ 28 Mar 2022

Miltä Litecoin tulevaisuus näyttää

Litecoin on Bitcoinin ohella yksi vanhimmista, suosituimmista sekä tunnetuimmista kryptoista. Se on lähtöisin Bitcoinista ja perustuu sen lähdekoodiin. Charlie Lee, joka on Litecoinin perustaja, kopioi bitcoinin lähdekoodin ja muutti vain jotain sen ominaisuuksia. Kun ne ovat hyvin samankaltaisia, niin miltä Litecoin tulevaisuus näyttää, jos ajatellaan asiaa hiukan pidemmällä aikavälillä? Litecoinia kehitetään edelleen, joskaan sen kehitystyö on edennyt suhteellisen rauhassa eteenpäin.

Onko Litecoin tulevaisuus varmalla pohjalla

Litecoin tulevaisuus on mennyt eteenpäin samalla tavoin kuin muillakin kryptovaluutoilla. Niillä on ollut hurjia nousuja ja vähintään yhtä kovaa on tultu alas. Litecoin on seurannut melkoisen suoraviivaisesti Bitcoinin kehitystä, joskin sen arvo on koko ajan ollut alempi kuin Bitcoinin. Litecoinin maksimimäärä on 84 miljoonaa ja sitä syntyy louhimalla ja sillä on käytössään Proof-of-Work -konsensusalgoritmi. Siinä, missä Bitcoin blokkeja syntyy noin 10 minuutin välein, on Litecoin huomattavasti nopeampi, joten sen blokkeja syntyy noin 2,5 minuutin välein.

Sekä Bitcoinia että Litecoinia on arvosteltu siitä, että niiden louhiminen kuluttaa huomattavan paljon sähköä. Louhiminen käytännössä tarkoittaa matemaattisten ongelmien ratkomista, jolla samalla luodaan uusia valuuttoja sekä vahvistetaan näillä kryptovaluutoilla tehtyjä maksuja. Yhä useammat yritykset hyväksyvät kryptovaluutoilla tehdyt maksut. Esimerkiksi jotkut kasinot ovat sellaisia. Myös Litecoin tulevaisuus on paljon varmemmalla pohjalla, mikäli se siirtyy Proof-of-Stake -konsensusalgoritmia käyttämään. Se mahdollistaisi sähkön kulutuksen huomattavasti pienempänä.

Mikä tekee Litecoinista turvallisen

Litecoinia lasketaan liikkeelle todella hallitusti eikä niitä koskaan voi olla liikkeellä enempää kuin 84 miljoonaa. Rahansiirrot ovat huomattavan nopeita verrattuna esimerkiksi Bitcoiniin, jolloin siirtäminen on turvallista, koska hakkerien pääsy nopeiden siirtojen väliin on huomattavasti hankalampaa. Myöskään rahansiirtoihin ei tarvita henkilötietoja vaan kaikki siirrot hoituvat osoitteiden avulla. Kryptovaluuttaa ei myöskään voi jäädyttää samalla tavoin viranomaisten toimesta kuin pankkitilejä.

Se on myöskin huomioitava, että kaikki kryptovaluutat eivät kilpaile lainkaan keskenään ja Litecoin arvo verrataan yleensä Bitcoiniin, josta se siis on lähtöisin. Mitä enemmän Litecoin pystyy yleistymään vaihdon välineenä tai millaisia etuja se pystyy käyttäjille tarjoamaan, tekee sen tulevaisuudesta mielenkiintoisen. Jos siitä tulee käyttökelpoinen vaihtoehto ja sillä on huomattavan paljon käyttöä, se myös kiinnostaa markkinoilla enemmän. Tosin keskuspankit ovat kritisoineet jo pitkään sitä, että myös kryptovaluutoista pitäisi tietää kuka varoja käyttää eikä käyttäjä voi jäädä anonyymiksi.

Joitakin yksityiskohtia Litecoinista

Litecoinin ennuste markkinoilla näyttää hyvältä ja siihen uskotaan kryptovaluuttana. Sen hinta on käynyt vuoden 2021 aikana jo yli 400 dollarissa, mikä oli hyvä merkki siihen, että valuuttaan uskotaan. Tosin tuon huipun jälkeen sen arvo on lähes puolittunut, mutta on edelleen noin 150 dollarin paikkeilla. Litecoineja voi käyttää jo ihan tavallisissa ostoissa. Esimerkiksi verkkokaupoissa voi maksaa muun muassa lastenvaatteita, kauneustuotteita sekä musiikkia. Myös huomionarvoinen seikka on se, että Lontoossa voi Re/maxin asunnoista maksaa vuokransa sillä.

Jos haluat muuttaa Litecoineja rahaksi, se onnistuu esimerkiksi bittimaatilla. Se on samantyyppinen automaatti kuin Ottoautomaatti ja siellä nostaa Litecoinint rahana. Näitä automaatteja on tarjolla jo ympäri maailmaa ja joitakin niistä löytyy myös Suomesta. Jos haluat myydä Litecoineja, se onnistuu useammalla eri tavalla. Voit myydä valuuttasi kryptopörssissä tai välittäjän kautta, mutta yhtä lailla se onnistuu yksityiselle käyttäjälle peer-to-peer transaktiolla. Tämä valuutta erottuukin muista valuutoissa sillä, että sen siirrot ovat nopeita sekä ne ovat myös edullisia. Litecoin on perustettu sillä mielellä, että se on ‘light coin’, joten se on kevyt sekä nopea, ainakin jos sitä verrataan Bitcoiniin.