Miltä näyttää kryptovaluutan tulevaisuus

post thumb
Teknologia
kirjoittanut Kati/ 05 Oct 2021

Miltä näyttää kryptovaluutan tulevaisuus

Kryptovaluutat ovat kieltämättä tulleet jäädäkseen, vaikka niiden arvot heilahtelevat laidasta laitaan. Välillä syöksytään syvälle ja sen jälkeen alkaa nousu jälleen arvoon, mitä ei olla koskaan aikaisemmin vielä nähtykään. Lopun aikaa se vaihtelee suuntaan ja toiseen saaden aikaan sijoittajille harmaita hiuksia. Yksi tärkeä piirre kaikissa virtuaalivaluutoissa on, ja se on ennustamattomuus. Analyytikot ovat moneen kertaan yrittäneet päätellä, millainen on kryptovaluutan tulevaisuus, mutta selkeää kaavaa arvojen heittelylle ei ole. Miksi niiden arvo vaihtelee suhteellisen arvaamattomasti?

Kryptovaluutan tulevaisuus ja arvo

Riippumatta siitä, onko kyseessä varsinainen valuutta, platform vai token, niiden heilahtelu on hyvinkin samansuuntaista. Mallia useimmiten antaa vanhin ja suosituin valuutta eli Bitcoin. Esimerkiksi Litecoin tulevaisuus näyttää hyvin samanlaiselta kuin Bitcoinin, koska ne toimivat keskenään hyvinkin samalla tavalla. Ne molemmat kuuluvat valuutta -ryhmään ja on tarkoitettu käytettäväksi maksuvälineenä. Ainoa ero näiden kahden välillä on se, että Litecoin on huomattavasti nopeampi valuutta kuin Bitcoin.

Sijoittajien usko on monta kertaa vaihtunut hehkutuksesta epäuskoon ja analyytikot ovat yrittäneet tulkita näiden valuuttojen liikkeitä, mutta siinä vaiheessa, kun jokin asia näyttää varmalta, jokin uusi epävarmuustekijä on astunut markkinoille sotkemaan hyvän teorian. Virtuaalivaluuttoja ei hallitse mikään keskuspankki kuten niin sanottuja fiat-valuuttoja, euroja tai dollareita. Niiden arvo määräytyy täysin sen mukaan, mikä on kysyntä ja tarjonta. Suosion määrittelee se, mikä on krypton tehtävä, onko se tarkoitettu maksuvälineeksi vai hoitaako se jotakin muuta tehtävää.

Niiden heilahteluun vaikuttaa vahvasti myös se, millaiset odotukset niistä on tulevaisuuden varalle. Koska niiden olemassaolo on pelkästään teknologiaa eikä konkreettisia kolikoita, vaikuttaa siihen teknologian kehittyminen. Väheksyä ei voi myöskään sitä, että niitä on rajallinen määrä, ja että niiden arvoon voi vaikuttaa myös sosiaalisen median avulla. Jokin mielenkiintoinen twiitti lähettää arvon nousuun katapultin tavoin. Totuus on kuitenkin se, että nämä valuutat yleistyvät, vaikka casino Suomi ei niitä vielä käytäkään, ehkä sekin joskus tulevaisuudessa.

Laillista käyttöä

Kryptovaluutan tulevaisuus on kuitenkin ottanut askeleen kohti parempaa käytettävyyttä, sillä esimerkiksi Bitcoineilla voi ostaa ruokaa, matkoja, jossain päin maailmaa asunnon ja tänä päivänä on myös virtuaalivaluutoilla toimivia kasinoita. Ne ovat hiipineet hiljaa osaksi meidän elämäämme. Pääkaupunkiseudulla voit ostaa ruokaa ja käydä ravintolassa maksamalla kryptovaluutoilla. Ne ovat täysin laillisia maksuvälineitä, mikäli kauppa on päivittänyt maksupäätteensä hyväksymään myös kryptovaluutat.

Laillisuudesta kertoo myös se, että verottaja on kiinnostunut siitä, miten virtuaalivaluuttoja ostetaan ja enemmänkin siitä, miten niitä myydään. Ostaminen ei vielä käynnistä verotusta vaan vaihtaminen toiseen virtuaalivaluuttaan tai fiat-valuuttaan. Verottajan tapa verottaa näitä valuuttoja on first in – first out eli hintaa seurataan vanhimpien ostojen hintaa peilaten. Positiivista verotuksessa on kaiketi se, että myös tappiot voi vähentää verotuksessa. Tämä käytäntö tuli voimaan vuonna 2019.

Miltä näyttää kryptovaluutan tulevaisuus tänään

Heinäkuussa ennustettiin, että suunta on esimerkiksi Bitcoinilla vielä alaspäin, mutta uskoa sijoittajiin valettiin sillä, että pitkässä juoksussa kurssi tulisi kääntymään jälleen uuteen nousuun. Osalla sijoittajista on edelleen vahva usko virtuaalivaluuttoihin ja ne antavat suoran sekä selkeän tukensa valuutoille, jotka eivät ole millään lailla sidottuja Yhdysvaltain dollariin. Tosin toistaiseksi mikään kryptovaluutta ei vielä korvaa dollaria.

Se, että kryptovaluutan arvo vaihtelee paljonkin, ei vielä ole mahdoton yhtälö. Sijoittajat ovat välillä tappiolla ja välillä voitot ovat massiiviset. Sijoittaminen kryptoihin on erilaista ja siinä on huomioitava oston tai myynnin oikea aikaisuus. Niitä on ostettava silloin, kun ne ovat halvimmillaan ja myytävä pois, kun hinta on korkealla. Molempia kannattaa tehdä pienissä erissä ja arvon muutoksia on seurattava säännöllisesti, että ehtii reagoida oikeassa tilanteessa oikealla tavalla hätiköimättä.